Suihkunraikkaana muistikin pelaa paremmin

Joo, luitte oikein, mä oon siis joutunut pesulle, vaikka just viikonloppuna olin uimassakin. Sihteerikön mielestä rapsuttelin liikaa itseäni ja epäili, että järvivesissä lutraamisen jälkeen vois olla hyvä taas väliin pestä mut ihan kraanavedelläkin. En ollut ihan samaa mieltä ja pistin taas parhaani mukaan kampoihin, kun toi raahasi mua pesupaikalle ja karkasin aina tilaisuuden tullen kauimmaiseen nurkkaan vettä pakoon. Täh, mitenniin muka samaa märkää ainetta siellä järvessä?! ..ei kyllä oo!!


No kuitenkin tuli tässä suihkun jälkeen mieleen, että mähän unohdin kertoa, että oltiin kesälomalla Helsingin lisäksi myös Espoon puolella ja tapasin Nunon ihka ensimmäisen kerran. Ja samana päivänä kävin Nunon kanssa ihka ekan kerran uimassa meressä Haukilahdessa. Se oli aikas hauskaa, vaikka Sihteerikkö karjuikin mulle naama punaisena ohjeita, että ei saa varastaa Nunolta lelua, eikä saa karata muiden koirien ja ihmisten kanssa uimaan, eikä saa karata juoksemaan toisten koirien perässä sinne tänne pitkin rantaviivaa. Niin no, voitte arvata teinkö kaikkia edellämainittuja asioita ihan koko ajan ja taukoamatta? Joo, kiusa se on pienikin kiusa :)

Tässä olis vähän kuvamateriaalia biitsiltä.

Lisää todistusaineistoa tuosta reissusta löytyy Nunosen blogista löytyvän linkin takaa. Ja kuvien laadun takasi kuvaajana toiminut Nunon Narunjatke.



Seuraavana päivänä käytiin myös meren rannalla, Helsingin puolella Tuorinniemessä. Siellä oli tosi hieno aidattu koiraranta ja sattuipa vielä useampi kepinheittäjä mukaan reissuun, joten sain uida sydämeni kyllyydestä. (oikeestihan koirapuistoissa ei saa keppejä heitellä, mut oltiin niin myöhään liikenteessä, ettei siellä ollut ketään muita) Ja sainhan mä siitä riemusta sitten vesihännänkin. Vähän olin onneton, kun häntä vain roikkui perässä, mut ei se onneksi ollut kovin kipeä ja parin päivän päästä se olikin jo ihan kunnossa.



Sitten Helsingin reissun jälkeen oltiin muutama päivä maalla ennen kuin lähdettiin Toivon ja sen ihmisten mökille. Sielläkin oli huippua, vaikka kuvallista todistusaineistoa ei tullutkaan, kun sihteeriköllä ei ollut edes kameraa mukana. Se jäi vaan vähän harmittamaan, kun en saanut Toivoa mukaani uimaan. Tosin ehkä vielä enemmän harmitti Toivoa se, kun mä läträsin kymmenien metrien päässä rannasta, eikä se uskaltanut tulla yhtä pitkälle :)



No nyt on taidettu kertoa ainakin kaikki tärkeimmät kesäkuulumiset ja voin päästää hyvillä mielin Sihteerikön takaisin sorvin ääreen. Johan se on lomaillutkin melkein kuusi viikkoa!

Yleisön pyynnöstä

Olen kovin pahoillani, että Sihteerikkö on ollut hirmuisen pitkällä blogilomalla! Nyt mä sain sen vihdoin komennettua koneen ääreen kirjoittamaan ja kertomaan, että mitä kaikkea mulle on tapahtunut viime kuukausina. Voi olla, että ihan tähän yhteen kirjoitukseen ei ihan kaikki tapahtumat muistu, mutta lisäillään sitten myöhemmin.

Ensinnäkin: Mä osaan uida! Tää eka kuva on kylläkin otettu jo ennen kuin mä viitsin mennä uimaan asti. Sihteerikkö osti mulle tollasen hienon vesilelun, jota mä hain kahlaamalla, mut sitten se heitti sen jonnekin keskelle Näsijärveä ja siellä jossain se varmaan vieläkin uiskentelee :(

 Toukokuun helleviikolla me oltiin maalla ja Tyyne opetti mua uimaan oikeen urakalla. Alkuun kyllä vähän jännitti, kun Sihteerikkö ja sen serkku heitteli keppejä veteen. Mutta sitten mä keksin, et jos odottaa rannalla, kun Tyyne tulee kepin kanssa ja varastaa sen kepin, niin ei tartte ite mennä ollenkaan niin syvälle, ettei yletä jalat pohjaan. Ja tässä toisessa kuvassa mä taidankin just komentaa Tyyneä tuomaan keppiä mulle. Sitä iloa ei kuitenkaan kestäny kauan, kun ihmiset otti Tyynen kiinni ja mun olikin pakko käydä itse hakemassa ne kepit. Mut se uiminen olikin ihan helppoa. Ja kyllä mä oon kuulkaa pojat ja tytöt uinukkin!

Tässä me leikitään Tyynen kanssa uintireissun jälkeen.

Ja osaan mä sukeltaakin: Mä olin kerran aika täpinöissäni laiturilla ja sihteerikkö pelkäs kauheesti, että mä tipun laiturilta ja saan vesikauhun (tai kammon tai jonkin sellaisen). Ja Sihteerikkö yritti saada mua rannan kautta järveen, mut enhän mä mitenkään malttanu niitä ohjeita kuunnella vaan hyppäsin veteen suoraan laiturilta, sukelsin ja osasin takaisin pinnalle, eikä mulle mitään kauhuja tullut :) Ja oon mä sukeltanut uudestaankin, kun oltiin yhdessä Sihteerikön kanssa uimassa, niin se ui just sopivasti laiturin päähän, joten tietty mun oli nopeinta hypätä siitä suoraan uimaan!

Ja mitäköhän kaikkea muuta mulle onkaan tapahtunut.. Ainakin me ollaan oltu paljon maalla, sukulaisissa, vähän mökillä ja käytiinhän me Helsingissäkin! Tässä alla vielä pari kesäkuvaa.

Ihanaa loppukesää kaikille!
T:Herttuli

 ps. Nyt meillä puhutaan koko ajan jostain muutosta ja pakkaamisesta ja rivitalosta ja omasta pihasta... Mitä ne sit ikinä tarkoittaakaan ?!

Kuvapäivitystä

Koska meillä on ollut pieni tauko blogin kuvittamisessa, niin tehdään tähän väliin tällainen pieni kuvitusosio. 

Tässä Hertasta melko tuore istumakuva: 

Näkee hyvin, että ihan on jo rotikan näköä ja kokoa tytössä.

Sitten kuvassa farkkupöksyt:

Hertta kantaa housuja ylpeydellä, vaikkei kuvasta sitä uskoisikaan (ilme ja hännän asento eivät viesti kovinkaan suuresta innostuneisuudesta:))

Ja viimeisenä esittelyssä uusi reppu, hienolla luu-printillä. Saadaan kesällä juomapullo, eväät ja lelut mukaan pitemmillekin ulkoiluille.
 

Kätevä esim uintireissuja ajatellen. Ja tulevaisuudessa olis tarkoitus Hertan kanssa vähän vaellellakin, joten hyvä harjoitella repun käyttöä jo nuoresta pitäen. Kuten kuvasta näkyy, niin neiti ei oikein innostu repun kanssa poseeraamisesta. Yritin saada Herttaa seisomaan riittävän pitkään, mutta takapuoli painui aina maahan. Kuvanottohetkellä alkoi räpsyttely riittää jo sekä koiralle että emännälle.

Kohtaamisia ja pakkolomailua

Hertan juoksut on sujuneet vaivattomasti, neiti antaa hienosti pukea pöksyt ja lenkilläkin Hertta on jopa miellyttävämpää seuraa kuin edeltävät viikot. Kuurosokeus on helpottanut ja tytsyyn saa kivasti kontaktiakin taas.

Eilen Hertalla oli oikea onnenpäivä, kun tapasi joka ulkoilulla koirakavereita. Iltapäivällä Hertta ja Jackrusselinterrieri Siiri leikkivät hurjan söpösti. Siiri ei pelkää Herttaa lainkaan, eikä räksytä, joten koirat tykkäävät kovasti toisistaan (räksyttäjistä Hertta ei välitä). Parasta oli, kun koirat löysivät pienen kepin ja sen kanssa olikin sitten kiva kisailla. Kameralle olisi ollut käyttöä, kun Siiri meni rohkeasti tarttumaan kepin toiseen päähän sen ollessa Hertan suussa ja sitten kiskottiin. Herttakin meni niin hämilleen, että pari kertaa Siiri jopa sai kiskaistua kepin itselleen.

Iltalenkillä Hertta leikki vanhan tutun Saksanpaimenkoira Muskan kanssa ja tyttöjen leikit ovatkin ihan eri kaliiberia kuin Hertan ja Siirin. Koska Muska oli aika kovapäinen, piti Hertan yhtenään yrittää alistaa kaveria ja murista hurrrrrjasti. Lisäksi Hertta tapasi iltalenkillä Pirkon (kääpiöpinseri/kaniinimäyris), Helmin (Shipperke) ja Morrisin (keskikok.villakoira), joiden kanssa olisi kanssa pitänyt päästä leikkimään, mutta vain Pirkko oli pikkukoirista riittävän rohkea haastamaan Herttaa ja Muskaa juoksukisoihin. Sitten Hertta tapasi myös yhden uuden tuttavuuden 6kk ikäisen koiratytön, jonka nimi ja rotu jäi kysymättä. Se olikin ihmeellinen tapaaminen, kun Herttaa alkoi ihan jännittää melkein itsensä kokoisen hurjan innokkaan neidin tutustumisyritykset. Kauempaa Hertta heilutti innoissaan häntää, mutta  kun päästiin kosketusetäisyydelle, niin neiti vain väisteli.

Viime päivinä Hertta on saanut lenkeillä paljon huomiota myös ihmisiltä. Useampikin vastaantulija on alkanut jutella neidille ja rapsutuksiakin on tullut kiitettövösti. Hertta osaa kyllä ottaa kaiken irti huomiosta: heiluttaa häntää, katselee ihmisiä ymmärtäväisesti silmiin ja painaa pään rapsuttajan jalkaa vasten kuin kiitokseksi :) Muutama päivä sitten Hertta antoi jopa pienen lapsen silittää itseään rauhallisesti. Aiemmin ihan taaperot on joutuneet tyytymään Hertan katseluun, koska neiti on yrittänyt päästä pusuttelemaan niin innokkaasti. Nyt Hertta ojenteli vain kaulaansa ja nuuhki tytön rukkasia.

Ja sitten siitä pakkolomailusta: Tän mun sairastelun aikana Hertta on joutunut tyytymään rauhallisiin ulkoiluihin ja myös kotona lähinnä aivojumppaillaan, eikä heitellä palloa / leikitä vetoleikkejä. Tämä on yllättävän hyvin riittänyt tytsylle, mutta eilen Hertta selkeästi huomasi, että mä voin jo vähän paremmin, koska rasittavuuteen saakka Hertta toi mulle leluja ja osoitti kaikilla mahdollisilla tavoilla, että tämä pakkoloma alkaa nyt jo riittää.

Korjaus edelliseen..

Eilen illalla lenkin jälkeen Hertasta jäi kolme vaaleaa punertavaa pistettä mattoon. Tutkin asiaa ja luulin, että neidin takapuoleen oli vaan jäänyt joko ulostetta tai maasta jotain, koska missään Hertan takapäässä ei mitään suttua tai eritettä näkynyt. Tosin samalla huomasin, että sen verran on turvotusta, että kyllä ne juoksut taitaa sittenkin olla alkamassa. Tänään epäily varmistui, kun hertalla alkoi ihan selkeä vuoto.

Hertta on itse vähän ihmeissään, että mitäs tää nyt on.. eikä ainakaan toistaiseksi ole kovin innokas ollut putsailemaan, joten farkkupöksyt vedettiin jalkaan sotkujen välttämiseksi.

Näin ihmisnäkökulmasta tämä oli suuri helpotus, kun ei oo tiennyt, että uskaltaako Hertan kanssa mennä koirapuistoon vai ei. Nyt tiedetään, että koirapuistoilutauko jatkuu ainakin vielä muutaman viikon.

Aika lentää, mut Hertta ei...

Tässä on taas muka ollut kaikenlaista, ettei ole ehditty päivittää kuulumisia tänne blogiin. Mutta nytpä päivitetään.

Mä oon ollut nyt kaks viikkoa flunssassa, eikä loppua näy. Joten Hertta, niin rauhallinen kuin onkin, alkaa pikkuhiljaa hyppiä seinille, kun ei olla päästy kunnon lenkeille. Aivojumppaa vaan koitan kehitellä neidille, ettei vallan masentuis.

Ennen tätä flunssaa oli Hertalla hormoonimyrsky: lenkillä mentiin kuurosoikeina kaikkien hajujen perässä, eikä kuunneltu, saati toteltu mitään. Ja kerran jouduttiin poistumaan koirapuistostakin, kun pojat meni vallan villeiksi. Luulin siis, että juoksuja tekee ja ostin kahdenlaiset pöksytkin tytskälle, kun en tiennyt, tykkääkö enemmän farkuista vai konservtiivisemmista mustista housuista, mut eipä se mitään kunnon juoksuja sitten vielä aloittanutkaan.

Kevät tekee tuloaan: linnut laulelee ja lentelee ihan kuin Herttaa kiusatakseen. Hertta on tarkka tyttö ja pienestä pitäen on tarkkaillut maanpäällisen menon lisäksi ilmatilaa. Viime aikoina neiti on melkein joka ulkoilulla vaaninut puluja, talitinttejä tai variksia ja kun tarpeeksi lähelle päästään, niin tietty pitää koittaa päästä leikkimään niiden kanssa. Ja mä tietty koitan roikkua tiukasti narun perässä, milloin missäkin asennossa. Hertalla kun on usein tapana vaania mun takana ja sitten rynnätä juuri toiselta puolelta kuin hihna menee ja sitten sitä ollaan siististi paketissa molemmat. Pari kertaa Hertta on päässyt yllättämään mut niin täydellisesti, ettei ole ote hihnasta pitänyt, mutta onneks ne linnut osaa lentää, toisin kuin Hertta, niin tytsy on vaan jäänyt hölmistyneinä tuijottamaan lintujen perään, että "mihin te nyt menitte, mä kun oisin vaan tahtonu vähän leikkiä?!"

Vaihdettiin tähän blgiinkin vähän keväisempi ilme, jos se vauhdittaisi noiden lumimassojen sulamista ja lyhentäisi edes pikkuisen tätä loska-aikaa. Mukavaa kevättä vaan kaikille kavereille!!

Se vauva

Oli aivan ihana sekä hertan, että mun mielestä. Vauvakin tykkäsi Hertasta ainakin tiettyyn rajaan asti. Sitten ei enää ollut niin kivaa, kun Hertan piti pusutella ja hyöriä ympärillä kun pikkuherra olisi halunnut tarkastella maailmaa vähän sammakkoperspektiivistä. Hertta vaan ei ymmärtänyt käskyä "rauhoitu" ja siksipä piti ottaa neiti aina välillä sylihoitoon, että pikkuherra saattoi edes hetkittäin olla rauhassa pusuttelulta. Mutta kaiken kaikkiaan kaikki sujui hyvin ja innokkuudesta huolimatta Hertta osasi hienosti väistellä lattialla ryömivää lapsosta, ei tallonut päältä, eikä ottanut kiinni vaatteista.

Ja pikkuherran mielestä käsien nuoleminen oli superhauska juttu. Käsiä piti ojennella Hertalle yhä uudelleen ja uudelleen ja koiran lipaisu jaksoi kikatuttaa aina vaan.

 

Tässä todistusaineistoa Hertan ja pikkuherran kohtaamisesta. (pahoittelut huonosta kuvanlaadusta, mutta oli hiukan vaikeuksia saada näitä kahta pysymään riittävän kauan kuvausalueella).