Hertan elämää

Suihkunraikkaana muistikin pelaa paremmin

2010-08-03T19:20:00.003+03:00

Joo, luitte oikein, mä oon siis joutunut pesulle, vaikka just viikonloppuna olin uimassakin. Sihteerikön mielestä rapsuttelin liikaa itseäni ja epäili, että järvivesissä lutraamisen jälkeen vois olla hyvä taas väliin pestä mut ihan kraanavedelläkin. En ollut ihan samaa mieltä ja pistin taas parhaani mukaan kampoihin, kun toi raahasi mua pesupaikalle ja karkasin aina tilaisuuden tullen kauimmaiseen nurkkaan vettä pakoon. Täh, mitenniin muka samaa märkää ainetta siellä järvessä?! ..ei kyllä oo!!

No kuitenkin tuli tässä suihkun jälkeen mieleen, että mähän unohdin kertoa, että oltiin kesälomalla Helsingin lisäksi myös Espoon puolella ja tapasin Nunon ihka ensimmäisen kerran. Ja samana päivänä kävin Nunon kanssa ihka ekan kerran uimassa meressä Haukilahdessa. Se oli aikas hauskaa, vaikka Sihteerikkö karjuikin mulle naama punaisena ohjeita, että ei saa varastaa Nunolta lelua, eikä saa karata muiden koirien ja ihmisten kanssa uimaan, eikä saa karata juoksemaan toisten koirien perässä sinne tänne pitkin rantaviivaa. Niin no, voitte arvata teinkö kaikkia edellämainittuja asioita ihan koko ajan ja taukoamatta? Joo, kiusa se on pienikin kiusa :)

Tässä olis vähän kuvamateriaalia biitsiltä.

Lisää todistusaineistoa tuosta reissusta löytyy Nunosen blogista löytyvän linkin takaa. Ja kuvien laadun takasi kuvaajana toiminut Nunon Narunjatke.

Seuraavana päivänä käytiin myös meren rannalla, Helsingin puolella Tuorinniemessä. Siellä oli tosi hieno aidattu koiraranta ja sattuipa vielä useampi kepinheittäjä mukaan reissuun, joten sain uida sydämeni kyllyydestä. (oikeestihan koirapuistoissa ei saa keppejä heitellä, mut oltiin niin myöhään liikenteessä, ettei siellä ollut ketään muita) Ja sainhan mä siitä riemusta sitten vesihännänkin. Vähän olin onneton, kun häntä vain roikkui perässä, mut ei se onneksi ollut kovin kipeä ja parin päivän päästä se olikin jo ihan kunnossa.

Sitten Helsingin reissun jälkeen oltiin muutama päivä maalla ennen kuin lähdettiin Toivon ja sen ihmisten mökille. Sielläkin oli huippua, vaikka kuvallista todistusaineistoa ei tullutkaan, kun sihteeriköllä ei ollut edes kameraa mukana. Se jäi vaan vähän harmittamaan, kun en saanut Toivoa mukaani uimaan. Tosin ehkä vielä enemmän harmitti Toivoa se, kun mä läträsin kymmenien metrien päässä rannasta, eikä se uskaltanut tulla yhtä pitkälle :)

No nyt on taidettu kertoa ainakin kaikki tärkeimmät kesäkuulumiset ja voin päästää hyvillä mielin Sihteerikön takaisin sorvin ääreen. Johan se on lomaillutkin melkein kuusi viikkoa!

Yleisön pyynnöstä

2010-08-03T16:25:00.000+03:00

Olen kovin pahoillani, että Sihteerikkö on ollut hirmuisen pitkällä blogilomalla! Nyt mä sain sen vihdoin komennettua koneen ääreen kirjoittamaan ja kertomaan, että mitä kaikkea mulle on tapahtunut viime kuukausina. Voi olla, että ihan tähän yhteen kirjoitukseen ei ihan kaikki tapahtumat muistu, mutta lisäillään sitten myöhemmin.

Ensinnäkin: Mä osaan uida! Tää eka kuva on kylläkin otettu jo ennen kuin mä viitsin mennä uimaan asti. Sihteerikkö osti mulle tollasen hienon vesilelun, jota mä hain kahlaamalla, mut sitten se heitti sen jonnekin keskelle Näsijärveä ja siellä jossain se varmaan vieläkin uiskentelee :(

Toukokuun helleviikolla me oltiin maalla ja Tyyne opetti mua uimaan oikeen urakalla. Alkuun kyllä vähän jännitti, kun Sihteerikkö ja sen serkku heitteli keppejä veteen. Mutta sitten mä keksin, et jos odottaa rannalla, kun Tyyne tulee kepin kanssa ja varastaa sen kepin, niin ei tartte ite mennä ollenkaan niin syvälle, ettei yletä jalat pohjaan. Ja tässä toisessa kuvassa mä taidankin just komentaa Tyyneä tuomaan keppiä mulle. Sitä iloa ei kuitenkaan kestäny kauan, kun ihmiset otti Tyynen kiinni ja mun olikin pakko käydä itse hakemassa ne kepit. Mut se uiminen olikin ihan helppoa. Ja kyllä mä oon kuulkaa pojat ja tytöt uinukkin!

Tässä me leikitään Tyynen kanssa uintireissun jälkeen.

Ja osaan mä sukeltaakin: Mä olin kerran aika täpinöissäni laiturilla ja sihteerikkö pelkäs kauheesti, että mä tipun laiturilta ja saan vesikauhun (tai kammon tai jonkin sellaisen). Ja Sihteerikkö yritti saada mua rannan kautta järveen, mut enhän mä mitenkään malttanu niitä ohjeita kuunnella vaan hyppäsin veteen suoraan laiturilta, sukelsin ja osasin takaisin pinnalle, eikä mulle mitään kauhuja tullut :) Ja oon mä sukeltanut uudestaankin, kun oltiin yhdessä Sihteerikön kanssa uimassa, niin se ui just sopivasti laiturin päähän, joten tietty mun oli nopeinta hypätä siitä suoraan uimaan!

Ja mitäköhän kaikkea muuta mulle onkaan tapahtunut.. Ainakin me ollaan oltu paljon maalla, sukulaisissa, vähän mökillä ja käytiinhän me Helsingissäkin! Tässä alla vielä pari kesäkuvaa.

Ihanaa loppukesää kaikille!
T:Herttuli

ps. Nyt meillä puhutaan koko ajan jostain muutosta ja pakkaamisesta ja rivitalosta ja omasta pihasta... Mitä ne sit ikinä tarkoittaakaan ?!

Kuvapäivitystä

2010-03-31T10:39:00.000+03:00

Koska meillä on ollut pieni tauko blogin kuvittamisessa, niin tehdään tähän väliin tällainen pieni kuvitusosio.

Tässä Hertasta melko tuore istumakuva:

Näkee hyvin, että ihan on jo rotikan näköä ja kokoa tytössä.

Sitten kuvassa farkkupöksyt:

Hertta kantaa housuja ylpeydellä, vaikkei kuvasta sitä uskoisikaan (ilme ja hännän asento eivät viesti kovinkaan suuresta innostuneisuudesta:))

Ja viimeisenä esittelyssä uusi reppu, hienolla luu-printillä. Saadaan kesällä juomapullo, eväät ja lelut mukaan pitemmillekin ulkoiluille.

Kätevä esim uintireissuja ajatellen. Ja tulevaisuudessa olis tarkoitus Hertan kanssa vähän vaellellakin, joten hyvä harjoitella repun käyttöä jo nuoresta pitäen. Kuten kuvasta näkyy, niin neiti ei oikein innostu repun kanssa poseeraamisesta. Yritin saada Herttaa seisomaan riittävän pitkään, mutta takapuoli painui aina maahan. Kuvanottohetkellä alkoi räpsyttely riittää jo sekä koiralle että emännälle.

Kohtaamisia ja pakkolomailua

2010-03-26T11:34:00.002+02:00

Hertan juoksut on sujuneet vaivattomasti, neiti antaa hienosti pukea pöksyt ja lenkilläkin Hertta on jopa miellyttävämpää seuraa kuin edeltävät viikot. Kuurosokeus on helpottanut ja tytsyyn saa kivasti kontaktiakin taas.

Eilen Hertalla oli oikea onnenpäivä, kun tapasi joka ulkoilulla koirakavereita. Iltapäivällä Hertta ja Jackrusselinterrieri Siiri leikkivät hurjan söpösti. Siiri ei pelkää Herttaa lainkaan, eikä räksytä, joten koirat tykkäävät kovasti toisistaan (räksyttäjistä Hertta ei välitä). Parasta oli, kun koirat löysivät pienen kepin ja sen kanssa olikin sitten kiva kisailla. Kameralle olisi ollut käyttöä, kun Siiri meni rohkeasti tarttumaan kepin toiseen päähän sen ollessa Hertan suussa ja sitten kiskottiin. Herttakin meni niin hämilleen, että pari kertaa Siiri jopa sai kiskaistua kepin itselleen.

Iltalenkillä Hertta leikki vanhan tutun Saksanpaimenkoira Muskan kanssa ja tyttöjen leikit ovatkin ihan eri kaliiberia kuin Hertan ja Siirin. Koska Muska oli aika kovapäinen, piti Hertan yhtenään yrittää alistaa kaveria ja murista hurrrrrjasti. Lisäksi Hertta tapasi iltalenkillä Pirkon (kääpiöpinseri/kaniinimäyris), Helmin (Shipperke) ja Morrisin (keskikok.villakoira), joiden kanssa olisi kanssa pitänyt päästä leikkimään, mutta vain Pirkko oli pikkukoirista riittävän rohkea haastamaan Herttaa ja Muskaa juoksukisoihin. Sitten Hertta tapasi myös yhden uuden tuttavuuden 6kk ikäisen koiratytön, jonka nimi ja rotu jäi kysymättä. Se olikin ihmeellinen tapaaminen, kun Herttaa alkoi ihan jännittää melkein itsensä kokoisen hurjan innokkaan neidin tutustumisyritykset. Kauempaa Hertta heilutti innoissaan häntää, mutta kun päästiin kosketusetäisyydelle, niin neiti vain väisteli.

Viime päivinä Hertta on saanut lenkeillä paljon huomiota myös ihmisiltä. Useampikin vastaantulija on alkanut jutella neidille ja rapsutuksiakin on tullut kiitettövösti. Hertta osaa kyllä ottaa kaiken irti huomiosta: heiluttaa häntää, katselee ihmisiä ymmärtäväisesti silmiin ja painaa pään rapsuttajan jalkaa vasten kuin kiitokseksi :) Muutama päivä sitten Hertta antoi jopa pienen lapsen silittää itseään rauhallisesti. Aiemmin ihan taaperot on joutuneet tyytymään Hertan katseluun, koska neiti on yrittänyt päästä pusuttelemaan niin innokkaasti. Nyt Hertta ojenteli vain kaulaansa ja nuuhki tytön rukkasia.

Ja sitten siitä pakkolomailusta: Tän mun sairastelun aikana Hertta on joutunut tyytymään rauhallisiin ulkoiluihin ja myös kotona lähinnä aivojumppaillaan, eikä heitellä palloa / leikitä vetoleikkejä. Tämä on yllättävän hyvin riittänyt tytsylle, mutta eilen Hertta selkeästi huomasi, että mä voin jo vähän paremmin, koska rasittavuuteen saakka Hertta toi mulle leluja ja osoitti kaikilla mahdollisilla tavoilla, että tämä pakkoloma alkaa nyt jo riittää.

Korjaus edelliseen..

2010-03-22T12:37:00.000+02:00

Eilen illalla lenkin jälkeen Hertasta jäi kolme vaaleaa punertavaa pistettä mattoon. Tutkin asiaa ja luulin, että neidin takapuoleen oli vaan jäänyt joko ulostetta tai maasta jotain, koska missään Hertan takapäässä ei mitään suttua tai eritettä näkynyt. Tosin samalla huomasin, että sen verran on turvotusta, että kyllä ne juoksut taitaa sittenkin olla alkamassa. Tänään epäily varmistui, kun hertalla alkoi ihan selkeä vuoto.

Hertta on itse vähän ihmeissään, että mitäs tää nyt on.. eikä ainakaan toistaiseksi ole kovin innokas ollut putsailemaan, joten farkkupöksyt vedettiin jalkaan sotkujen välttämiseksi.

Näin ihmisnäkökulmasta tämä oli suuri helpotus, kun ei oo tiennyt, että uskaltaako Hertan kanssa mennä koirapuistoon vai ei. Nyt tiedetään, että koirapuistoilutauko jatkuu ainakin vielä muutaman viikon.

Aika lentää, mut Hertta ei...

2010-03-20T16:56:00.000+02:00

Tässä on taas muka ollut kaikenlaista, ettei ole ehditty päivittää kuulumisia tänne blogiin. Mutta nytpä päivitetään.

Mä oon ollut nyt kaks viikkoa flunssassa, eikä loppua näy. Joten Hertta, niin rauhallinen kuin onkin, alkaa pikkuhiljaa hyppiä seinille, kun ei olla päästy kunnon lenkeille. Aivojumppaa vaan koitan kehitellä neidille, ettei vallan masentuis.

Ennen tätä flunssaa oli Hertalla hormoonimyrsky: lenkillä mentiin kuurosoikeina kaikkien hajujen perässä, eikä kuunneltu, saati toteltu mitään. Ja kerran jouduttiin poistumaan koirapuistostakin, kun pojat meni vallan villeiksi. Luulin siis, että juoksuja tekee ja ostin kahdenlaiset pöksytkin tytskälle, kun en tiennyt, tykkääkö enemmän farkuista vai konservtiivisemmista mustista housuista, mut eipä se mitään kunnon juoksuja sitten vielä aloittanutkaan.

Kevät tekee tuloaan: linnut laulelee ja lentelee ihan kuin Herttaa kiusatakseen. Hertta on tarkka tyttö ja pienestä pitäen on tarkkaillut maanpäällisen menon lisäksi ilmatilaa. Viime aikoina neiti on melkein joka ulkoilulla vaaninut puluja, talitinttejä tai variksia ja kun tarpeeksi lähelle päästään, niin tietty pitää koittaa päästä leikkimään niiden kanssa. Ja mä tietty koitan roikkua tiukasti narun perässä, milloin missäkin asennossa. Hertalla kun on usein tapana vaania mun takana ja sitten rynnätä juuri toiselta puolelta kuin hihna menee ja sitten sitä ollaan siististi paketissa molemmat. Pari kertaa Hertta on päässyt yllättämään mut niin täydellisesti, ettei ole ote hihnasta pitänyt, mutta onneks ne linnut osaa lentää, toisin kuin Hertta, niin tytsy on vaan jäänyt hölmistyneinä tuijottamaan lintujen perään, että "mihin te nyt menitte, mä kun oisin vaan tahtonu vähän leikkiä?!"

Vaihdettiin tähän blgiinkin vähän keväisempi ilme, jos se vauhdittaisi noiden lumimassojen sulamista ja lyhentäisi edes pikkuisen tätä loska-aikaa. Mukavaa kevättä vaan kaikille kavereille!!

Se vauva

2010-02-09T10:53:00.000+02:00

Oli aivan ihana sekä hertan, että mun mielestä. Vauvakin tykkäsi Hertasta ainakin tiettyyn rajaan asti. Sitten ei enää ollut niin kivaa, kun Hertan piti pusutella ja hyöriä ympärillä kun pikkuherra olisi halunnut tarkastella maailmaa vähän sammakkoperspektiivistä. Hertta vaan ei ymmärtänyt käskyä "rauhoitu" ja siksipä piti ottaa neiti aina välillä sylihoitoon, että pikkuherra saattoi edes hetkittäin olla rauhassa pusuttelulta. Mutta kaiken kaikkiaan kaikki sujui hyvin ja innokkuudesta huolimatta Hertta osasi hienosti väistellä lattialla ryömivää lapsosta, ei tallonut päältä, eikä ottanut kiinni vaatteista.

Ja pikkuherran mielestä käsien nuoleminen oli superhauska juttu. Käsiä piti ojennella Hertalle yhä uudelleen ja uudelleen ja koiran lipaisu jaksoi kikatuttaa aina vaan.

Tässä todistusaineistoa Hertan ja pikkuherran kohtaamisesta. (pahoittelut huonosta kuvanlaadusta, mutta oli hiukan vaikeuksia saada näitä kahta pysymään riittävän kauan kuvausalueella).

Viisi kuukautta vanha - iso tyttö

2010-01-27T12:49:00.001+02:00

Tärkeä ilmoitusluontoinen asia:

Mä oon nyt just tänään tasan 5kk vanha. Eli jo tosi VIISAS ja iso tyttö. Mut silti ihan vauva, ainakin sylivauva. Ja tarviin hellyyttä ihan pohjattomasti, siis ihan oikeesti tarviin, en elä ilman.. Niin kuulitteko!!!

Mut iso tyttö olen, en mikään pennunroikale enää. Silti tosi SULOINEN ja hellyyttävä. Ja voisko joku millään leikkiä mun kans just NYT!

Mitähän mä saan lahjaks?! Eilen tuli postista uusi piikkilankakuvioitu nahkapanta ja paloletkulelu, mut ne oli eilen ne. Lahjat kuuluu saada silloin kun on juhlapäivä, eli TÄNÄÄN! Toi sihteerikkö puhui taas menevänsä Mustiin ja Mirriin ja puhui jostain naksuttimesta.. onkohan se jotain syötävää, toivottavasti!

ps. Sain mä jo yhden pienen lahjan tänään: kun herättiin aamulla, niin sihteerikkö otti mut kainaloon ja lauloi "hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain..." jne. Niin ei se laulu ollut mikään lahja, mut se oli, kun se lopetti sen laulamisen :)

Lapset

2010-01-27T12:21:00.000+02:00

Hertta tykkää lapsista. Ison kokonsa vuoksi mä en ole neitiä kuitenkaan juuri päästänyt lapsiin tutustumaan, vieraista lapsista kun ei koskaan tiedä, miten ne käyttäytyy. Pari kertaa lapsilla on ollut mukana äiti, joka on kertonut lasten tottuneen koiriin ja ohjannut lapsia, miten olla ("anna koiran ensin haistella kättä", "älä nosta käsiä ylös" jne). Lapsia kohdatessa Hertta on käyttäytynyt aina kuin enkeli, joko on kävelty rauhallisesti ohi (ehkä varmuuden vuoksi namia houkuttimena käyttäen) tai Hertta on antanut lasten silittää rauhassa ja korkeintaan vähän rukkasen päästä ottanut kiinni.

Pulkalla laskevat lapset oli alkuun Hertalle jännittävä juttu, mutta niihinkin neiti tottui nopeasti. Jossain vaiheessa Hertan olisi tehnyt mieli päästä mukaan touhuun ja pulkkamäkeen piti aina vetää kamalasti. Nykyään Hertta seuraa mäenlaskua rauhallisesti, mutta suurella mielenkiinnolla. Aina alas kiitävän pulkan perään pitää seurata, aivan kuin Hertta haluaisi varmistaa, että lasku päättyy hyvin. Sama juttu, jos Hertta näkee lapsia kiipeilemässä jyrkässä rinteessä tai isojen lumikasojen päällä, niin eteenpäin ei suosiolla lähdetä, ennen kuin on nähty, että lapset selviävät turvallisesti joko ylös tai alas.

Näistä hyvistä kokemuksista huolimatta olen aina varuillani, kun lapsia tulee vastaan. Sattuipa kuitenkin tässä pari viikkoa sitten sellainen tapaus, etten ollut osannut varautua mitenkään. Vastaan tulee arviolta 5-vuotias tyttö äitinsä kanssa ja kauempaa ei näytä siltä, että tyttö osoittaisi minkäänlaisia kiinnostuksen merkkejä koiraa kohtaan. Kohdalla pikkutyttö kuitenkin hyppää meitä kohti ja suoraan polvilleen Hertan eteen. Mä valmistauduin kiskaisemaan Hertan pois tytön luota, mutta jostain syystä en kuitenkaan niin tehnyt (koiran häntä heilui ja ilmeisesti alitajunta viestitti, että kiskaisu saattaisi provosoida koiran toisenlaiseen mielentilaan). Ja jälleen kerran Hertta osoitti lapsiystävällisyytensä: ei yrittänyt napata tytön pitoa tai hanskoja, otti vain paijaukset riemulla vastaan ja vastapalvelukseksi pussaili tytön kasvot läpimäriksi. Tytön ja äidin kommenteista ja ilmeistä näki, että kohtaaminen oli heille mieluisa, mutta tuskin arvasivat kuinka mieluisa se oli mulle ja ihan varmasti Hertallekin.

Perjantaina nähdään sitten täysin uusi juttu, kun Hertta tapaa vauvan. Opiskelukaveri tulee 10kk:n ikäisen poikansa kanssa kylään ja siinä riittää Hertalla varmasti ihmettelemistä :)

Metsäagilitya sihteerikölle ja muita kuulumisia

2010-01-17T19:18:00.001+02:00

Mulla olis vaikka mitä kerrottavaa ja oon jo monta päivää yrittäny päästä kertomaan juttujani, mut ei toi sihteerikkö muka koskaan kerkiä mitään... No pääasia, että nyt pääsin vihdoin ääneen.

Ihmettelette varmaan, mitä toi metsäagility sihteerikölle oikein tarkoittaa?! Mäpäs kerron: Oltiin tossa yks päivä taas metsässä ulkoilemassa ja koska sihteeriköllä on aika kehno suuntavaisto, niin se antoi mun johdattaa meitä. No mä löysinkin sitten mukavan pienen poluntapaisen sieltä ja lähdin menemään sitä reippaasti kohti kotia. Ei oltu päästy edes pitkälle, kun sihteerikkö ekan kerran manaili jotain. Katsoin taakseni ja siellähän se oli polvillaan ja kyseli, että oonko mä nyt ihan varma reitistä, kun sihteerikön mielestä oli kovin epätasainen polku. vakuuttavasti jatkoin matkaani ja päästiin sentään muutama sata metria eteenpäin, kun takaani kuului epäuskoista hihitystä. En oikeen ymmärtänyt, mille siellä naurettiin ja jatkoin reippaasti eteenpäin kohti kaatunutta puuta. Puun ali mentyäni, alkoi takaa taas kuulua jotain. Käännyin ja näin sihteerikön polvillaan konttaamassa puunrungon alta, kauhean ähinän seasta sain sen verran selville, ettei se oikeen tykännyt mun reittivalinnasta ja ryntäsin lepyttelemään sitä pusuilla. Enhän mä nyt mitenkään voinut tajuta, että sihteerikkö on mua sen verran kookkaampi (siis korkeussuunnassa ;)), ettei se mahtunutkaan sieltä puun alta ihan yhtä sutjakasti kuin mä. Että sellainen agilityrata sihteerikölle löytyi ihan lähimetsästä!

Ja sitten mä oon aloittanut opiskelun. Rottdamesin pentukurssilla ollaan käyty nyt kaks kertaa. Ihan ensteksparasta siellä on Mari, se rapsuttaa ja halii ja pusii mua, ihan niinku silloin pikkuvauvana. Ja toiseks parasta on se, että vähän kun esittää osaavansa jotain niin saa namia.. Siis ikinä koskaan sihteerikkö ei palkitse mua niin runsaskätisesti kuin siellä, JEE! Ja parasta on myös ne koirakamut siellä. Walesinspringerspanieli Remu (linkki Remun sivuille sivupalkissa), jonka tunnistin jo autosta sekä Staffi Lucifer. Remu on aika innokas ja siks sille piti alkuun pitää vähän jöötä, mut kyllä mä siitä silti tosi paljon tykkään ja aina kesken harjoitustenkin oisin halunnut Remun kanssa päästä leikkimään. Lucifer pitää sellaista hassua ääntä, vähän niinku mun joululahjapossu, mut ei se oo silti vihainen. Se on kans älyn kiva ja siks mun pitikin nuolla sen korvia ja naamaa aina kun päästiin lähietäisyydelle.
Siellä kurssilla mä oon oppinut jo jäämään paikoilleni ja tänään opeteltiin seisomistaa. Aika haastavaa, kun pitäis kuunnella ja totella, vaikka ympärillä on miljoona muuta koiraa, joita ois niin kiva kattella ja haistella. Ja se maa on ihan täynnä kaikkia hajuja ja namin murusia.. ihanaa! No on me kokeiltu siellä monta muutakin juttua, kuin noi kaks ekaks mainittua, mut ne oli uusia asioita. Kaikki sivulle tulot, seuraamiset, istumiset jne on jo vanhoja juttuja, mut niitäkin on vielä treenattu.

Ai niin ja se tärkein juttu meinas unohtua: Sihteerikkö on eilen ottanu paperit pois keittiöstä. Siis vienyt mun pissapaikan! Voittekste tajuta, että nyt pitää sit aina käydä ulkona pissalla. Se vähän harmittaa, kun se oli niin kätevää, kun kävi juomassa niin samalla saattoi ajankuluks vähän pissiälirauttaakin. En kyl varmaan ala ravamaan pihalla koko ajan. Kiusallanikin oon tänäänkin pidätellyt tosi pitkään..

Tässä sitä nyt ollaan uuden pissipaikan luona etupihalla.

Huihai

2010-01-11T19:52:00.000+02:00

Niin se aika mennä jolkottaa, eikä sihteerikkö tahdo perässä pysyä. Uusi vuosi meni oikein mallikkaasti, raketit oli kivoja katsella, eikä ääni tuntunut häiritsevän Herttaa mitenkään. Muutenkin aikamoinen teräshermo tuo neiti, ei vähistä hätkähdä, vaikka postinkantajalle pitääkin murista ja haukkua. Mulla alkoi työt ja jännitin sitäkin, että miten se mun vauvani nyt sitten päivät pärjäilee. Vaan mikäs sen on päivät ollessa, saa nukkua rauhassa ja sitten on illalla hyvin virtaa ulkoiluttaa mua työpäivän jälkeen. Toistaiseksi mua on tosiaan kotona odotellut vain haukotteleva ja venyttelevä koiruli, ei pureskeltuja kenkiä tai silputtuja mattoja.

Kotona Hertta muutoinkin enimmäkseen makoilee ja höyryt pyritään päästelemään pihalle.

Vapaapäivinä käydään höyryämässä metsässä ja työpäivinä sitten koitetaan höyrytä koirakamujen kanssa ja nuuskutellaan lähialueen puistot läpi. Onneksi päivät pitenee niin pian päästään työpäivinäkin valoisan aikaan metsään. Siis oikeeseen metsään hankien ja puiden keskelle, minne ei pimeällä oikein viitsi mennä (kun Hertta murisee kaikki liikkuvat oksat, eikä mun pimeänpelkoa paljon helpota edes otsalamppu)

ps.

2009-12-30T23:24:00.000+02:00

Ainiin, unohdin kertoa ja Sihteerikkö on unohtanut kuvata, että mulla on alkanut tapahtua suussa kummia. Multa on lähtenyt hampaita ja niiden tilalle on ilmestynyt uusia isompia hampaita. Aika jännää. Ja arvatkaa, onks nyt kiva pureskella kaikkea ja kaikkia?!

Mun ja Sihteerikön joulu kuvina

2009-12-30T23:16:00.003+02:00

Sihteerikkö tsemppasi ja otti joitakin valokuvia meidän joulun vietosta.

Jouluun kuului mm. sohvalla loikoilua, enimmäkseen siinä kyl loikoili Sihteerikkö, mutta tässä kuvassa poseeraan mä.

Joulurauhan julistuksen jälkeen, jopa leikit piti rauhoittaa, ainakin kuvauksen ajaksi ;)

Sitten mä kuuntelin keskittyneesti joululauluja

Sihteerikkö laittoi pöydän koreaksi sekä itselleen, että mulle

Mun "lautasella": riisipuuroa, nappuloita, jauhelihaa sekä jauhemaksapihviä palasteltuna, nam!

Ja todistusaineistoa, että ruoka maittoi... ainakin mulle. Mä en vielä osaa ottaa kuvia, joten "valitettavasti", ei saatu Sihteeriköstä kuvamateriaalia ruuan kimpussa

ja siis ihan kaikki meni.. tai no vettä jäi sentään vähän.

Sitten mä sain lahjoja!!!

Siis ton possun (se osaa ihan oikeesti röhkiä ja alkuun mun piti röhkiä itekin samalla, kun leikin sillä). Ja sitten kuvassa työn alla sellainen lihainen purujuttu, jonka sain Toivolta. Se oli tosi herkkua ja siitä riitti moneksi kerraksi :)!

Eipä siitä Jouluaatosta enempää, mutta sitten Tapaninpäivän jälkeen Sihteerikkö pakkasi meidät autoon (YÄK!) ja ajettiin Sihteerikön äitiä ja iskää moikkaamaan maaseudulle. Toi yäk oli siks, että mä voin pahoin autossa :( Vaikka nyt on kuulemma ostettu jotain matkapahoinvointilääkettä (olipa pitkä sana) ja toivotaan, että se sitten toimii jatkossa.

Siellä maalla sai ihmetellä lintuja ihan rauhassa ja juoksennella vapaana pihalla

ja siellä oli tosipaljon lunta

Nyt sihteerikkö jännittää huomista, koska silloin on kuulemma joku ilotulitus. Mua ei jännitä yhtään, koska kuulin, et ollaan menossa taas Toivon ja sen ihmisten luo, jippii!!

Onnellista uutta vuotta!

Ois hei vähän asiaa

2009-12-23T12:23:00.000+02:00

Niin, katsokaas kun tuo Sihteerikkö on ominut tämän blogin kokonaan, enkä mä oo päässyt yhtään kertoilemaan kuulumisiani.

Mä oon käynyt taas siellä eläintohtorilassa. Ne pisti muhun toisen ja samalla kolmannenkin sellaisen rokotuksen. Mä kutsun niitä ennemmin kutituksiksi, koska ne vähän pisti niskan kutiamaan, ei muuta. Sit se täti halus katsoa mun suuhun tosi kauan, ainakin jotain kolme sekuntia. En ois millään jaksanut pysyä paikoillani niin pitkään! No oli sillä vissiin joku syykin kattella suuhun, kun se kommentoi, että maitohampaita on vielä kaikki ja että pian alkavat vaihtumaan. Mulle ei selvinnyt, että miten ne muka vaihtuu, mut ehkä toi sihteerikkö tajus. Niin ja punnituksessakin kävin, paino tasan 18kg, eli sopivasti olin kasvanut, tosin kuulemma edelleenkin olen niin hyvässä lihassa, ettei haittaisi vaikka vähän hitaamminkin kasvaisin. Vaan mua kyllä haittais, koska mun ruokailut on jo nyt liian harvoin ja liian pieniä annoksia. Onneks on sentään jotain puruluita annettu, että saa järsiä aterioiden välilläkin.

Sitten mä en oo yhtään saanut kertoa, ketä kaikkia oon tapaillut tässä viime aikoina. Toi Sihteerikkö taisi jotain mainita siitä Tyynestä, mut kertoiko se, että se on ihan tosi iso? Se oli ainakin kaks kertaa mun kokoinen ja neljä kertaa mua nopeempi, mut ihan hyvin mä silti sen kans jaksoin leikkiä! Ja kiva haukku se oli, kun ei paljon edes suuttunut, vaikka mä menin sen sänkyyn (tai mä luulen, ettei se ollut edes ihan yksin Tyynen sänky) ja ruokakupille. Tosin possunkorvalle en ois saanut mennä, mut tulipahan sekin koitettua ja huomasin, että osaa se Tyynekin ärähtää.

Ja sitten Sihteerikkö oli vissiin laittanut jonkun kuvan musta ja Toivosta, eikä oo kertonut mitään koko jätkästä. Aika noloa! Varsinkin, kun me on Toivon kanssa nähty jo niin monta kertaa, etten mä edes osaa laskea niin pitkälle (siis ainakin niin monta kertaa kuin mä olen melkein vanha kuukausissa, kertoi Sihteerikkö). Ekalla kertaa Toivo ei oikein tiennyt mikä mä oon, kun olin vielä aika pieni, mut kivasti se silti mun kans leikki. Sit me nähtiinkin siellä, missä Toivo ihmisineen asuu ja siellä se oli aika määräilevä: en saanut syödä sen luita tai leikkiä sen leluilla, enkä olis saanut edes olla sen ihmisten rapsutettavana. Mut sit ne piilotti ne luut ja lelut ja syötti meille vuorotellen jotain nameja, niin se vähän rauhoittui ja voitiin olla ihan relasti samassa tilassa. Pois lähtiessä me oltiin ulkona taas ihan kamuja: mä pujottelin reteesti Toivon mahan alta ja otettiin muutama leikkiasentokin. Seuraavan kerran me nähtiin taas meillä ja me mentiin oikein ulos Toivoa vastaan. Meillä oli tosi kivaa ja nautittiin molemmat ihan täysillä! Nyt eilen me käytiin taas siellä Toivon luona ja taas me oltiin ensin ulkona. Mä kun oon vielä aika hidas, niin en ulkona viittiny kummemmin remuta. Noi ihmiset luuli, et olin väsynyt kun olin saanu rokotuksen, mut ihan väärässäpä olivat: kun päästiin sisälle, niin alettiin hurja leikki, vesikupissakaan ei pysynyt vesi, kun me riehuttiin. Ai että oli kivaa!!!

No tässä niitä tärkeimpiä. Nyt mun on pissahätä ja koska mun ei kuulemma pitäis pissiä sisälle, niin joudutaan lähtemään ulos tuonne tuiskuun.

Heippa taas ensi kertaan, ja oikein tunnelmallista Joulua kaikille!

Paranneltu nukkuma-asento ja muita kertomuksia...

2009-12-20T21:53:00.000+02:00

Hertta on kehitellyt tuota kenkätelineen kanssa nukkumista ja hoksannut, että laittamalla pään alahyllylle, saa mukavan tyynyn. Siitä mukavuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta Herttaisen mielipide on selvä, sillä nykyään nukkuma-asento on lähes poikkeuksetta yllä olevan kaltainen :)

Eilen oli laiskapäivä sekä koiralla että omistajalla. Ensin nukuttiin kymmeneen ja sitten otettiin vielä reippaita päikkäreitä ulkoilujen välillä. Ennen iltaulkoilua pidettiin pieni leikkihetki ja sitten iltaulkoilun jälkeen jaksettiinkin molemmat nukkua koko yö. Tänään onkin sitten ollut energinen päivä molemmilla. Ollaan käyty pisimmällä metsälenkillä ikinä, leikitty, treenattu ja kävelty vielä puolentoista tunnin iltalenkki lumituiskussa. Sihteerikkö on tämän lisäksi käynyt joululahjaostoksilla, pessyt pyykkiä ja yrittänyt tutustua kotiteatterijärjestelmän sielunelämään. Miten voi toimia dvd:t muttei cd:t, kun ne kuitenkin tungetaan samaan aukkoon?? Dvd:t pelaa siis niinkuin ennenkin ja cd:n kun laittaa kojeeseen, niin ilmoittaa vaan, että error disc.

Muut koirat, kissat ja ihmiset

2009-12-19T13:08:00.001+02:00

Niin se aika vaan juoksee joulun lähestyessä ja Hertta kasvaa silmissä. Ensi viikon tiistaina on jälleen rokotus ja sitten tiedetään taas Neidin tarkka paino. Tällä hetkellä oma arvio on jotain 16kg luokkaa. Mutta painoakin paremmin kasvun huomaa Hertan ulkomuodosta. Neiti on jo ihan rotikan näköinen.

Alusta saakka Hertta on ollut kiinnostunut kaikesta ympärillä olevasta, eikä ole pahemmin pelännyt mitään. Muiden koirien kanssa pitäisi heti päästä leikkimään ja haistelut voitaisi hoitaa vaikka sitten leikin tauottua. Oman kokonsa Hertta on alkanut hahmottaa vasta viime aikoina. Alkuun leikkiin lähdettiin yhtä innokkaasti oli vastassa sitten chihuahua tai tanskandoggi ja välillä Neidissä olikin täysi piteleminen, ettei pienemmät jää jalkoihin. Nykyään Hertta lähestyy selvästi pienempiään jo vähän rauhallisemmin ja leikeissä ei olla ihan niin tosissaan. Isompiaan Hertta on alkanut myös pikkuhiljaa kunnioittaa, mutta jos saman kokoisen tai isomman kanssa pääsee leikkimään, niin sitten leikitään täysillä. Ja heti niskan päälle päästyä alkaa murina, kun taas pikkukoirien kanssa murinaa ei juuri esiinny. Sitä Hertta ei vaan ymmärrä, että kaikki koirat eivät halua leikkiä. Sellaisten kavereiden kohdalla Neiti hakee leikkiin erityisen sitkeästi ja vinkuu vielä pitkään perään, että "tulisit nyt leikkimään mun kanssa!"

Hertta on varma, että kaikki ihmiset rakastavat häntä: etenkin iäkkäämmät ihmiset ja lapset aiheuttavat koko kroppaa huojuttavaa hännän heilutusta ja jollei muuten saa huomiota, niin hännän heilutusta tehostetaan vinkumalla sekä kenguruloikilla. Toisin, kun koirien kohdalla, ihmisten perään Neiti ei kuitenkaan vingu. Jos joku on niin pöljä, ettei Herttaa huomioi, niin saa mennä menojaan. Huomioinniksi riittää toki katse tai hymy ja sitten olisikin jo pakko päästä kosketusetäisyydelle. Mutta onneksi täällä tuntuu asuvan paljon koiraihmisiä ja kyllä melkein joka ulkoilulla löytyy joku joka rapsuttaa ja jonka hanskaa voi yrittää järsiä :)

Kissat on Hertalle tuttuja jo "lapsuudenkodista" ja siksi niiden kanssa pitäisi päästä myös tekemään tuttavutta. Naapurissa asuvan valjaissa ulkoilevan Siiri-neidin kanssa ollaan päästy jo tasutteluetäisyydelle, mutta valitettavasti Siiri ei ole Hertasta aivan yhtä innoissaan kuin Hertta Siiristä. Lähipuistossa ulkoilee toinenkin kissa valjaissa ja myös sitä seurataan pitkään, jos satutaan puistoon yhtä aikaa.

Viikko sitten oltiin yökylässä Tyynen (saksanpaimenkoira-rottweiler-labradorinnoutaja-sekoitus) ja Uunon (kissa) luona ja tietysti etukäteen jännitti, että miten koirat ja kissa tulevat juttuun keskenään. Tyynellä ja Hertalla ei ollut mitään vaikeuksia, vaan leikkiin lähdettiin melkein heti. Uunon kanssa tutustuminen kesti jonkin verran pidempään, koska Hertta oli niin innokas tutustumaan, ettei Uuno-poika meinannut päästä ensimmäisenä iltana pois sohvan takaa. Siellä Uuno murisi korvat luimussa. Seuraavana päivänä sitten oltiinkin jo vanhoja tuttuja. Toki Uuno edelleen piti pientä varoetäisyyttä Herttaan, muttei murissut tai sihistellyt. Ja nähtiimpä koko lauma yhtä aikaa sängyllä makoilemassakin.

Kuvassa Hertta nautiskelee leikkihetkestä vehnäterrieri Toivon kanssa.

Pikkukoiran puuhia

2009-12-08T22:53:00.001+02:00

Blogi tulee varmasti jatkossakin olemaan enimmäksen Hertan silmin kerrottua tarinointia, mutta kokeillaan nyt välillä, miltä kirjoittaminen tuntuu ihmisvinkkelistä.

Hertta on enimmäkseen rauhallinen koira, mutta kyllä tässä ekoina yhteisinä viikkoina on jo ehtinyt todistaa, jos jonkinlaisia hepuleita. Yleisin on iltahepuli, joka Hertalla parhaillaankin on. Yleisimmin iltahepuli iskee iltalenkin jälkeen tai juuri ennen makuuhuoneeseen yöunille siirtymistä. Alkuun iltahepuli alkoi suin päin ympäri kämppää ryntäilyllä ja jatkui pallon potkimisella tai jonkin muun lelun kanssa riehumisella. Jos minä olin jo asettunut makuuhuoneeseen tapahtui lelun kanssa touhuaminen tietysti sängyn alla. Hertan koko oli minulle tullessa 11 viikkoisena 38cm ja 11kg, joten silloinkaan sängyn alle syöksyily, ei sujunut kovin sulavasti.

Nykyään iltahepuli alkaa olohuoneen rahilla istuen: Hertta komentaa haukahtaen minua leikkimään kanssaan ja kun en lähde leikkiin mukaan, alkaa Hertalla omatoiminen raisu leikki. Yleensä Hertalla tuntuu olevan vaikeuksia päättää, mitä lelua mieluiten kurittaisi, joten iltahepulin jäljiltä Neidin lelukopan sisältö onkin sitten ympäri huushollia. Jos istun iltahepulin aikoihin koneella, tulee Hertta lopuksi jalkoihini makoilemaan ja pureskelemaan tuolin jalkoja tai joskus jopa luuta. Jos olen jo käymässä nukkumaan, tulee Hertta vieläkin sängyn alle ryömiskelemään. Tämä sängyn alla ryömiskely kuuluu Hörttäläisen iltarutiineihin jopa vielä varmemmin kuin iltahepuli: kun olen toivottanut hyvät yöt, sujahtaa Neiti sängyn alle ja möngertää siellä kunnes nukahtaa.

Tässä kuvassa yksi Hertan lempinukkumapaikkoja päivisin, eli eteisen oven luona, kenkätelineen alla. (huomaa myös puhtaat kengät ja kenkäparin asettelu eri hyllyille ;-)). Ilmeisesti Neidin mielestä on turvallisinta nukkua huonekalujen alla.

Oli tarkoitus kertoilla tänään myös Hertan koulutuksesta ja muiden koirien kohtaamisista, mutta jätetäänpä jotain seuraavallekin kerralle :)

Eläinlääkäri

2009-12-07T20:43:00.002+02:00

Mä oon käynyt jo kolme kertaa eläinlääkärissä. Ekalla kerralla se pyöritteli mua ja kehui hienoksi sekä tunki sellaisen rautakangen paksuisen (siltä se ainakin 7 viikkoisen mielestä näytti) piikin mun niskaan. Toisella kertaa sama pörittely ja puristelu, mut paljon ohkasempi piikki, en ees huomannut sitä. Ihmettelin vaan niitä raksuja, mitä se lekuri mun nokan eteen tunki. Ei ollu samoja kuin kotona ja siks päätinkin olla syömättä niitä kaikkia, mikä oli Sihteerikön mielestä tosi ihmeellistä.

Kolmannella kertaa mulla oli tosi kurja vaiva, kun piti kyykkiä pissalle kymmenen minuutin välein, eikä sitä pissaa ees tullu. Sitten Sihteerikkö alkoi tunkea vielä jotain kauhaa mun jalkojen väliin, kun yritin kyykkiä ja selitti jotain jostain näytteestä. Mut en kyl ees koittanu tiristää siihen kauhaan mitään. Ja sit me lähettiinkin tuttuun paikkaan eli eläinlääkäriin. Siellä oli monta muutakin koiraa, mut mun ei annettu leikkiä yhtään niiden kanssa, tyhmää! Mulla oli aina vaan pissahätä ja alkoi jo vähän itkettää se tilanne. Lopulta ystävällinen tohtoritäti kutsui mut huoneeseen ja Sihteerikkö nosti mut taas sellaiselle metallipöydälle (ihan tuttu juttu jo edelliskerroilta). Kerrottiin oireet lääkärille ja se selitti jotain lääkkeistä. Sit mentiin kassalle, saatiin purkkeja mukaan, mä vähän pissata lirautin siihen tiskin viereen ja sitten lähdettiinkin jo kotia kohti.

Koko illan mä vielä voin huonosti pissavaivani kanssa, mut seuraavana aamuna oli jo paljon parempi olo. Lääkekuuri kestää kuitenkin 10 päivää ja tällä hetkellä on Sihteerikön kertoman mukaan 6. päivä menossa ,yäk! Mä en nimittäin oikein välitä niistä pillereistä, joita toi aina on mun suuhun tunkemassa. Kaks ekaa kertaa mä vahingossa luulin, et saan jotain herkkua ja rouskutin matolääkkeet innoissani, mut sen jälkeen opin epäluuloisemmaksi ja siitä asti kaikki lääkkeet on tungettu vaan tylysti mun nieluun. Tosin saan mä aina kourallisen nappuloita päälle, joten en mä vielä oo viittiny mitään mekkalaa siitä nostaa.

Nyt me lähdetään taas iltalenkille, että mä saan joskus ruokaakin. Seuraavalla kerralla luvassa Sihteerikön tarinointia mun tohelluksista.
Heippa!

Ulkoasumuutoksia

2009-12-07T19:42:00.006+02:00

Sihteerikkö harjoittelee...

Kalenterityttö ja leikkitreffit menneeltä viikolta

2009-12-05T13:10:00.005+02:00

Jep, luitte oikein, musta on tullut kalenterityttö. Toi Sihteerikkö lataili koneelle jotain mun pikkupentukuvia (nythän mä oon jo iso neiti) ja sitten viikon päästä kolahti postiluukusta pöytäkalenteri meikäläisen kuvilla. Aika upeeta!

Tämä kuva on yksi kalenterikuvista, aika cool, vai mitä? Huomaattehan muuten pääkällopannan, joka on lainassa mun kamulta Rinalta, joka on missikisoja kiertänyt snautserineitokainen, eli ihan julkkispiireissä meikäkin jo liikkuu ;)

Niin siitä Rinasta puheenollen: Me käytiin Sihteerikön kanssa keskiviikkona vähän ajelemassa tuolla länsi-Tampereella, missä sattumoisin Rinakin omistajineen asustelee. Ja jotenkin musta tuntuu, ettei me ihan sattumalta sinne Rinan pihoille kuitenkaan päädytty... Sihteerikkö parkkeerasi auton ja mä ihan reippaasti odottelin, että se nostaa mut takakontista pihalle (enkä ollut matkalla vinkunut kuin vähän ja vain pikku pissa oli lirahtanut). Sitten se jo alkoikin riuhtoa mua sellasia kerrostaloja kohti ja hoki, että "tuuppa kattomaan, ketä täällä on". No enhän mä niitä tuntenu, joku pieni karvainen koira siellä oli sellaisen miehen kanssa ja se ois ollut musta tosi kiva, mut Sihteerikkö raahas mua väkipakolla kohti mustaa poukkoilevaa koiraa. Se oli Rina. Ensin me mentiin sellaiseen puistikkoon ja saatiin juosta vapaana. Tai enhän mä oikeesti mitään juossut, kun sillä Rinalla oli sellainen vauhti päällä, että mä vaan väistelin. Ovelana tyttönä laitoin hänään koipien väliin ja vinkasin aina, kun Rina meni mun ohi, niin sain tietty kamalasti säälipisteitä ja huomiota.

Sitten me mentiin sisälle kerrostaloon ja mulle selvis, että se on Rinan kotitalo. ja arvatkaa kuulkaa mitä?! Siellä ei tarvinut mennä hissillä mihinkään ja sitten siellä oli vielä sellainen kätevä takapiha, missä voi käydä leikkimässä ja pissillä. Kotona vihjasin Sihteerikölle, että sellainen ois meillekin pikimmiten hankintalistalla. Joo, sisällä mä en enää oikeestaan kauheesti viittiny näytellä pelokasta, vaan melkein heti hyökkäsin sen Rinan kimppuun. Se oli aika tosi nopee leikeissään, mut sain mä sen pari kertaa kellistymään ja sit mä murisin tosi hurjasti! Sillä Rinalla oli kamalasti energiaa ja mä väsyin aika paljon ennen sitä, sit meidät erotettiin eri huoneisiin, että mä sain ottaa pienet torkut, hulppeeta palvelua :)

Ennen kotiinlähtöä mä sitten merkkailin vähän paikkoja, että Rina muistaa mun käyneen. Siis kävin mä toki siellä pihallakin hienosti pissillä, että en mä mitenkään siks merkkaillut, etten muka osais jo ulkona käydä, ihan vaan muistoksi ;)

Joo, sellaista mulle on tällä viikolla tapahtunut ja kertoisin toki enempikin, mutta Sihteerikkö meinaa alkaa pelotteleen mua imurilla ja siks mun täytyy nyt rynnätä sängyn alle piiloon. Heippa!

Hei vaan!

2009-12-04T13:22:00.000+02:00

Olen siis Hertta, tällä hetkellä 14 viikkoa vanha Rottweilerin pentu. Asustan Tampereella kerrostalokaksiossa ja hyvin olen täällä viihtynyt, eikä ole naapuritkaan valittaneet (vielä).

Tällä hetkellä harrastan ulkoilua, metsäjuoksua sekä lintujen jahtaamista. Tuon asunnossani majailevan naisihmisen (=Sihteerikkö) mielestä me harrastetaan myös itseopiskeluna perustottelevaisuutta, mutta tosiasiassahan se menee niin, etten mä mitään käskystä tee, jos namia on saatavilla, niin sitten voin esittää sujuvasti jotain osaavanikin ;) Jatkossa Sihteerikkö on suunnitellut meille pentukurssia alkuvuodeksi ja sitten se on puhunut myös jostain ihmeen jäljista ja hauista.. hau hau vaan, sanon mä!

Kuten otsikkokuvasta näkyy, mä olen todellinen kaunotar ja siksi voinkin luvata, että näette kuviani blogissa jatkossakin, kunhan tuo Sihteerikkö vain oppii niitä tänne lisäämään.

Nyt olis taas metsäjuoksun aika, heippa!